Ystäväni Vilma

KULTAINEN YSTÄVÄNI

VILMA s. 15.11.1999

29.1.2006

VILMAN TARINA

Vilma ei ollut alkujaan meidän koira. Vilman koti syntymänjälkeen oli meidän mummola. Mummo ja Pappa ottivat joulunjälkeen ihanan pienen valkoisen karvapalleron, josta tuli heidän koira. Me kävimme ahkerasti Vilmaa tapaamassa ja joskus Vilma oli meillä hoidossa. Jos en kovin väärin muista, Vilma taisi olla jo 3 -vuotias, kun tuli meille ensimmäisen kerran hoitoon.

Tästä hoitokerrasta lähtien, otimme Vilman meille aina kesälomilla, hiihtolomilla, syyslomilla ja kaikilla mahdollisilla pidemmillä vapailla. Kun lomat olivat ohi, palautettiin Vilma taas omaan kotiin.

Tässä kuvassa Vilma on muistaakseni 11 vko vanha. Ja Mummo on laittanut pienen tytön heti töihin.

Sitten Lokakuussa 2005 syysloman aikoihin Vilma tuli meille jälleen lomailemaan. Kun sitten oli taas kurjan kotiin paluun aika ja Vilma vietiin mummolaan, oli tyttö aivan onneton. Mummo soitti ja sanoi, että koira oli maannut kaksi päivää eteisessä, kuunnellut autojen ääniä ja varttunut milloin me tulemme häntä hakemaan pois. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin hakea koiruus meille. Tyttökin ymmärsi hyvän päälle, ilmeisesti se oli viihtynyt meillä hyvin, touhuttiinhan me huomattavasti enemmän Vilman kanssa kuin Mummo ja Pappa. Mummo ja Pappa kait elivät siinä uskossa, että Vilma vielä palaa heidän luokseenmutta kuinkas sitten kävikään.

2.10.2005

Mummo ja Pappa päättivät myydä omakotitalonsa ja ilmoittivat ostaneensa osakkeen uudesta kerrostalosta, johon he muuttaisivat tammikuussa 2006. Tästä siis alkoi Vilman elämä meillä. Vilma ei enää palannut Mummon ja Papan luokse, vaan siitä tuli meidän oma tyttö. Tuntuu kuin Vilma olisi ollut meillä aina, vaikkakin on ollut vasta kaksi vuotta, mutta ne kaksi vuotta ovat menneet nopeasti ja meillä on ollut todella mukavaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Parempaa koiraa ei voisi enää toivoa. Mikä onni meitä potkaisikaan, kun saimme Vilman meille. Oikea kultakimpale.

Vaikka jo blogini etusivulla kerroin Vilman harrastuksista, niin teen sen taas. Niinhän se on, että kertaus on opintojen äiti.

Vilman päivittäisiin töihin kuuluu siis: lehtien kantaminen postilaatikolta sisälle, roskien vieminen roskiin, halausten ja rapsutusten vastaanottaminen milloin tahansa.

Nyt kerron hiukan Vilman lempipuuhista. Vilmalla on milloin mikäkin pehmolelu leikkikaverinaan. Suosittuja ovat olleet koirat, puput ja yksi mäyräkin mahtuu joukkoon. Niitä Vilma sitten riemuissaan retuuttelee, nylkee niitä "karvoista", tuo niitä näytille ja pyytää leikkimään. Ja niinhän me tytöt sitten touhutaan yhdessä ja kyllä meillä on aina mukavaa. Yksi varsinkin kesäisin Vilman ehdottomista lempipuuhista on HEIJASTUSTEN etsiminen, kyttääminen ja jopa niiden tekeminen. Heijastuksilla tarkoitan esim. auringonvalon aiheuttamaan kiiltoa (heijastusta) seinillä, maassa missä tahansa. En tiedä miksi Vilma niitä luulee, mutta niitä se metsästää. Koiruus on oppinut, että lasisista ovista ja kiiltävistä pinnoista heijastuu valo, ja kun ovea liikuttaa se valo liikkuu kivasti ja sen perässä voi juosta. Siitäpä Vilma on jo pienestä asti keksinyt ovien "vatkaamisen" ensin ovea tyrkätään kiinnipäin tassulla ja katsellaan seinille näkyykö heijastuksia, jos ei näy, niin ovea passataan kuonolla hiukan kiinnipäin. Jos nyt alkaa näkymään heijastuksia vatkataan ovea edestakaisin, niin että valo liikkuu esim. seinällä edes takaisin ja koira samassa tahdissa valon perässä.

Toinen Vilman ehdottomista SUOSIKKILAJEISTA on AUTOILU. Ei ole väliä onko autossa kuuma tai kylmä, kunhan hän vain pääsee mukaan. Vilma istuu auton takakontissa heti, kun takakontinkansi avautuu, liike on salamaakin nopeampi. Kun auto lähtee liikkeelle, koiruus asettuu makaamaan takakonttiin, eikä se välitä siitä mitä maisemia ohi vilisee, pääasia on, että hän on menossa mukana. Ja Kolmas SUOSIKKI puuha on tietysti UIMINEN. Vilmalle riittää matala oja tai soinen mutakulppa, kunhan siinä on vettä edes vähän, niin kyllähän tyttö porskuttaa menemään. Talvella uimisen korvaa lumihangessa piehtaroiminen.